Pönttöpää

Tikkejä pitkä jono!
Pimu alkaa pikkuhiljaa toipumaan leikkauksesta ja on taas oma vanha itsensä. Ruokakin maistuu ja emännältä jaksetaan kerjätä makupaloja. Tänään aamulenkillä Pimu hätyytteli jo tuttuun tapaansa oravaa sekä varista.

Haavanhoito ei ole Pimun lempipuuhaa. Eilen poistimme haavateipin ja siinä olikin varsinainen tahtojen taistelu, jotta se saatiin pois. Pimu jaksoi harata vastaan kaikin voimin ja lopulta se oli niin uuvuksissa ja paniikissa, että oksensi. Teippi kuitenkin saatiin pois alkoholia sisältäneen puhdistusaineen avulla. Pienenä vinkkinä, että alkoholi liottaa liimaa kunhan vaan varoo, ettei ainetta mene itse haavaan. Todella siisti "vetoketju" Pimun mahaa koristaa, toivotaan että haava paranee hyvin eikä tule tulehduksia. Ahkerasti sitä ainakin puhdistamme.

Yleensä Pimu ei viis veisaa tikeistä tai haavoista ja antaa olla niiden rauhassa. Jostain syystä nyt kuitenkin tuon teipinpoiston jälkeen se haluaisi kovasti nuolla haavaansa. Emme ole koskaan pitäneet sillä eläinlääkäristä saatua kauluria mutta illalla se oli pakko Pimulle laittaa. Muuten se olisi rassannut haavaansa koko ajan, kielloista ja komentamisesta huolimatta. Ja kun se sai kaulurin kaulaansa, oli koiravanhus aivan ihmeissään. Mutta nyt ei ole vaihtoehtoja vaan Pimun on tyydyttävä kohtaloonsa; pönttö päässä, kunnes se jättää haavan rauhaan.

"Eihän tämä päässä voi edes nukkua."

Hyvästi Penuvili!

Hesarin koirablogissa seikkaillut Helimarin Penuvili nukkui ikuiseen uneen alkuviikosta. Kerroin Penuvilistä aiemmassa kirjoituksessani ja täältä Pimun blogisivuilta löytyy myös linkki kyseiseen Penun blogiin.

Paljon voimia Penuvilin omistajille suruajan keskellä. Harmi, ettemme koskaan Pimun kanssa tavanneet tätä vanhaa herraa vaikka usein oli mielessä mennä morjestamaan sitä vappuna Ullanlinnanmäelle. Penu juhli siellä aina synttäreitään.

Sanon usein Pimusta, että se on pieni Suuri nainen/beagle. Penusta voisi varmaan todeta samaa, sellainen persoonallisuus se oli blogikirjoitusten perusteella. Kiitos Katrille, että jaoit Penun seikkailuja kanssamme!

Taas leikkauspöydällä

Pimulla oli tänään kurjuuksien päivä, kun se joutui nisäkasvaimen ja kohdun poistoleikkaukseen. Ja samalla munasarjatkin vietiin. Jätin sen aamulla eläinlääkärin käsiin ja puolilta päivin kävimme siskoni kanssa hakemassa pienen potilaan kotiin.

Operaatio meni hyvin. Mitään komplikaatioita tms. ei tullut, onneksi. Sitä aina pelkää noin vanhan koiran kohdalla, että tapahtuuko jotain dramaattista ja yllättävää. Kovasti Pimu valitteli oloaan iltapäivän ajan ja taitaa kipua vieläkin olla. Lisäksi se on tietysti nukkunut koko päivän, lääkkeetkin varmasti väsyttävät. Makupalat ja ruoka eivät ole tehneet kauppaansa, ehkä jo huomenna. Mutta sen verran sisukas se on, että tarpeet tehdään ulos vaikkei jalat kantaisi. Ja kun isäntä tuli kotiin, se meni urhoollisesti ovelle vastaan häntä heiluen. Eli tarpeen tullen tsempataan vaikka maha onkin auki ja tikkejä pitkä rivi. Sitkeää tekoa tuo meidän beagle!

Tästä siis pikkuhiljaa toivutaan, molemmat. Minä lähinnä henkisesti, sillä viime yönä en saanut jännitykseltäni nukuttuakaan. Loppuviikon keskitynkin pienen potilaan hoitoon, tärkeintä on saada Pimu taas kuntoon.

Ensitapaaminen

Kävimme eilen kennelissä katsomassa beaglevauvoja. Tällä kertaa Pimukin pääsi mukaan käymään syntymäkodissaan. Samalla se pääsi näkemään pikkusiskonsa.

Pimulle reissu taisi olla stressaava. Se juosta hölkötteli karkuun pitkin pihaa, kun yritimme houkutella sitä katsomaan sylissäni olevaa pentua. Kerran vanhus suostui nuuhkaisemaan vauvaa mutta sitten taas juostiin häntä koipien välissä auton viereen. Se halusi selvästi sinne omaan rauhaansa eikä sitä kiinnostanut tutustua pentuun yhtään enempää. Laitoimme Pimun siis takaisin autoon odottelemaan ja totesimme yhdessä kennelin väen kanssa, että paikassa taitaa olla liikaa hajuja ja muuta vierasta. Stressi siis iski ja siihen vaikutti tietysti myös se, että Pimu tiesi olevansa toisten reviirillä. Ehkä sitä vähän siis pelottikin. En ole ikinä Pimua noin "kauhistuneena" nähnytkään, kuola ja vaahto valui pitkin suupieliä, kun se istua kökötti takapenkillä.

Ei kuitenkaan syytä huoleen. Uskon, että koirista tulee vielä hyvät kaverit. Kennelin porukka oli vahvasti samaa mieltä, beaglet ovat ylipäätään sopeutuvaisia ja lempeitä luonteita. Kunhan pikkuneidin tulosta on toivuttu, Pimu ei varmaan laske pentua silmistään. Huomenna on sitten edessä leikkaus, toivotaan että kaikki menee hyvin. Pitäkäähän meille siis taas peukkuja! Itseäni jännittää kyllä aika paljon. Ja harmittaa kovasti, että Pimua taas ronkitaan ja leikellään. Mutta pidän mielen korkealla ja uskon, että Pimu toipuu operaatiosta entiselleen.

Surullisia ja iloisia uutisia

Surullisena luin Hesarin koirablogeista Helimarin Penuvilin kuulumisia. Olen seurannut kyseistä blogia jo kauan, Penuvili on rodultaan suomenajokoira ja herra muistuttaa monin tavoin meidän Pimua. Samanlaisia ahmatteja ja nuuskijoita molemmat.

Penuvilillä alkaa elämä kääntymään kohti ikuista unta, koska sillä on suuri kasvain. Tällaiset tilanteet ovat omistajille raskaita. Ja johtavat raskaiden päätösten tekemiseen. Koska on aika luopua rakkaasta lemmikistä? Koska se kärsii liikaa? Valitettavan usein omistajan on tehtävä päätös lemmikkinsä siirtymisestä paremmille metsästysmaille, vaikka ihanteellisin tilanne olisikin, että se nukahtaisi itsestään pois ilman lääkärin myrkkypiikkejä. Kovasti voimia Penuvilin omistajille raskaan päätöksen äärellä, herraa tulee ikävä. Tiedän, mitä on tehdä lopettamispäätös, sillä itse jouduin asian eteen melko tasan kolme vuotta sitten. Chinchillamme Nuppi jouduttiin lopettamaan, sillä sen reisiluu katkesi.

Itse olen päässyt kipsipaketista eroon (jippii!!!) ja kättä koristaa tikkien jäljiltä komeat kaksi arpea. Pimu nuuhki mielenkiinnolla arpiani ja päätti kipsistä eroonpääsyn kunniaksi kieriä ulkona sontakasassa. Nythän emäntä pystyy taas pesemään turkin, kun käsi pelaa! Kiitos, rakas hauvani... Huomenna menemme koko porukka katsomaan uutta perheenjäsentämme. Saa nähdä, mitä Pimu tuumaa pikkuneidin nähtyään. Odotan mielenkiinnolla tätä ensikohtaamista.

Ikuiset opiskelijat

Olen pitkästä aikaa lueskellut erilaisia koirien kasvatusoppaita sekä pentukirjoja. Pitää muistin virkistykseksi kerrata, mitä kaikkea on edessä, kun Pimun pikkukaveri saapuu kotiin. Tämä tapahtuu näillä näkymin 18. joulukuuta. Kyllä siinä monta asiaa onkin taas opetettava, jotta pennun saa yhteiskuntakelpoiseksi. Miten lie käy... Pimun tuntien beaglet ovat niin jääräpäisiä jo pienestä pitäen, että kouluttaminen on vaikeaa ja vaatii todella pitkää pinnaa. Mutta parhaani aion yrittää, sen olen isännällekin luvannut. Ja isäntä saa hoitaa kyllä oman osansa.

Pimuakin olen taas ryhtynyt hieman lisäkouluttamaan. Olisi mukavaa, jos se tottelisi käskyjäni hiukan paremmin. Siispä makupalat taas pitkästä aikaa taskussa olen tehnyt lenkkejä ja aika hyvin herkkujen avulla Pimu totteleekin. Tässä lahjomisessa on kuitenkin myös haittapuolensa; Pimun äkätessä, että mukanani on syötävää, se seuraa minua liiankin kuuliaisesti koko lenkin ajan. Vaikka se saisi juosta vapaata pitkin peltoa ja metsää, se seuraa minua kuin hai laivaa tuijottaen tiiviisti käsiini. Sillä koskaan ei voi tietää, milloin käsi kaivaa taskusta jotain hyvää. Ja Pimun mielestä palkkio tulisi saada myös siitä, että ylipäätään lähdetään ulos ja se antaa laittaa valjaat päälle. Tai että se odottaa suojatien edessä, kunnes annan luvan ryhtyä ylittämään tietä. Niin itsestäänselviä asioita kohta 11-vuotiaalle koiralle, mutta aina kannattaa yrittää, jos näistäkin palkittaisiin...

Loppujen lopuksi elämä koiran kanssa on ikuista tottelevaisuuden opiskelua. Aika ajoin pitää ottaa pentuajan konstit käyttöön (= lahjonta) ja kerrata pysähtymistä, paikallaoloa ja irti-komentoa. Eikä pidä unohtaa myöskään viihteellisempiä ohjelmanumeroita, kuten tassun antoa. Myös me omistajat opimme koiristamme lisää koko ajan, näin ainakin itse ajattelen. Ikuista oppimista ja opiskelua siis, puolin ja toisin.

Sairasta porukkaa

Kävin eilen Pimun kanssa ottamassa rokotukset ja samalla lääkäri teki myös yleisen tsekkauksen meidän vanhukselle. Ja taas kerran löytyi operoitavaa; nisäkasvain! Emme olleet itse sitä huomanneet ja kasvain on pieni, vain herneen kokoinen. Mutta koska tällaisista kasvaimista on huonoja kokemuksia, päätimme että se ehdottomasti poistetaan. Pimun isännän kotona koiran elämä päättyi nisäkasvaimeen sen ollessa pahanlaatuinen. Pimu ei saa kokea samaa kohtaloa!

Tänään kävimme uudella visiitillä lääkärin luona ja leikkauspäivä sovittiin reilun viikon päähän, 23.11. Samalla Pimulta poistetaan myös kohtu. Tämä saattaa ehkäistä kasvainten muodostumista ja ainakin kohtutulehduksen todennäköisyys häviää. Se kun on yleinen vanhojen narttukoirien sairaus ja vieläpä todella vakava. En halua, että Pimua enää joudutaan kovin usein leikkelemään ja lääkärinkin mielestä kohdunpoisto on järkevä tehdä tässä samassa yhteydessä.

Olemme siis sairasta porukkaa, melkein koko perhe! Onneksi isäntä on vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa... Ja eihän Pimuakaan tuo kasvain häiritse, mutta pois se otetaan eikä jäädä odottelemaan, että se mahdollisesti alkaisi vaivata jossain vaiheessa. Säälin kyllä jo etukäteen vanhaa beagleneitiä, millaiseen operaatioon se TAAS joutuu. Vanhuus ei näköjään tule yksin. Mutta uskon, että kaikki menee hienosti. Minullakin on leikkauksen jälkeen vielä viikon verran omaa sairauslomaani jäljellä ja voin hoitaa pientä toipilasta.

Se on lunta!

Eilen illalla tänne Etelä-Suomeenkin satoi ensilumi ja sitä tupruttaa taivaalta edelleen. Pimu innostui asiasta kovasti aamulenkillä, mikäs sen mukavampaa kuin tonkia lumen alle peittyneitä hyviä hajuja sekä kieriä puhtaassa nietoksessa.

Emäntä kipsissä

Kohta on kulunut viikko käsileikkauksestani ja operoitu käsi makaa tukevassa kipsissä. Tätä blogiakin kirjoittaessa tekstiä pitää suoltaa vain vasemmalla kädellä näpytellen ja kieltämättä suoraan sanoen välillä v... harmittaa tämä "toispuolisuus".

Mutta olemme ottaneet Pimun kanssa ilon irti kotonaolostani. Tyytyväisenä totesin, että käteni ei kipuile ollenkaan niin paljon kuin mihin olin varautunut. Tämä on mahdollistanut sen, etten makaa päivisin lääketokkurassa sängyn pohjalla vaan olemme saaneet nauttia hienoista aurinkoisista päivistä. Aamulenkitkin ovat olleet tunnin mittaisia, työpäivinä kun ne yleensä tuppaavat olemaan puolet tuosta. Välillä Pimu ihmettelee outoa koppuraa kädessäni ja on todennut, että sen päällä on hyvä esim. lepuuttaa harmaantunutta kuonoa, kuten oheisesta kuvasta näkyy.

Maanantaina kävimme Hessin Kennelissä katsomassa ja valitsemassa Pimun tulevan siskon. Vielä ei pienistä rääpäleistä osaa sanoa, millaisia niistä ja juuri siitä meidän koirasta kasvaa, mutta hienoja olivat koko poppoo!