keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kesätyö

Kun on viettänyt monta viikkoa maalaismaisemissa korpikuusien alla, tekee hiukan tiukkaa sopeutua taas kaupungin kiihkeään sykkeeseen. Isokorvien kohdalla sykkeestä ei ollut tietoakaan, kun palailimme mökiltä takaisin kotiin; molemmat koiranrötikät nukkuivat melkein vuorokauden ympäri! Sen verran saimme niiden niveliin liikettä, että ulkona käytiin merkkaamassa kulmat tiedottaen naapurustolle, että kotona ollaan taas.

Isäntä oli sitä mieltä, että Pimu oli onnellinen päästessään takaisin kotiin. Ei tarvitse vahtia ja valvoa vuorokaudet ympäriinsä, että missä muu lauma on. Mökillä kun jokainen kulkee välillä omia polkujaan ja reviiri on hiukan laajempi kuin kotiseinien sisällä. Lisäksi pitää vielä vahtia kaikenlaisia metsänpetoja (esim. oravat, sinisorsat, kuikat ja päästäiset) etteivät ne kuvittele mökkitonttia omakseen. Onhan tuossa kieltämättä hommaa ja voisi sanoa, että työstähän tuo käy! 

Ja miten meidän kesäloma kaiken kaikkiaan sujui, Typylle vielä eka sellainen? Vastaan, että mainiosti sujui. Loma alkoi ja päättyi helteessä, jota kesti koko loman ajan. Savonranta, Helsinki, Vantaa, Kangasniemi, Haukivuori: näille seuduille jätimme tassun- ja jalanjälkemme loman aikana. Lukuisia uintireissuja, kylpytynnyrissä kellumista beaglejen katsellessa ihmeissään vieressä... saunomista, pihvinpaistoa, veneretkeä, jätskinsyöntiä... sukulaisten tapaamista (terveisiä kaikille!), Rajasaaressa peuhaamista, sieniretkiä, risusavottaa (Typylle erityiskiitos ahkeruudesta risunkannossa), katiskan katsomista... Tätä kaikkea ja paljon muuta kivaa loma sisälsi. Näitä muistellen arki siis on alkanut ja mitä syksy tuo tullessaan, siitä lisää seuraavissa bloggauksissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.