Tällä kertaa hengestään oli päässyt rusakko ja sen jäätynyt kroppa makasi miltei kotitalomme pihalla. Typy otti täydet kierrokset, kun sen nenä haistoi pupun hajun (vaikkakin kuolleen). Vauhti oli aivan mahdoton, kun se juoksi pitkin metsän laitaa ja talon pihaa. Aivan valtaisat kicksit Tyyperi vemmelsäärestä sai. Pimu otti rauhallisemmin eikä intoutunut vallattomasti riekkumaan vaikka toki senkin kuono mielenkiinnolla haisteli jänön jämiä. Mutta Pimu taisi tuumata, että onhan näitä nähty eikä siis vaivautunut esittämään sen suurempia riemunpyrähdyksiä.
Jotta rusakolle suotiin edes jonkinlainen hautarauha, otti isäntä sitä jaloista kiinni ja kantoi pihamaalta syrjemmälle metsään. Siellä se nyt makaa odottaen, että kettu tai varis syö sen juhla-ateriana. Ja kyllä tästä raadosta iloa riittää vielä meidän koirillekin. Ne kun muistavat vuosienkin päästä, missä hyviä raatohajuja oli. Joten niin kauan kuin kalman haju leijailee niiden nenään, remmit kiristyy joka lenkillä vetäen kohti jänön viimeistä leposijaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.