perjantai 17. helmikuuta 2012

Ei niin kiva lahja

Pimu sai ystävänpäivälahjaksi lääkärintarkastuksen. Se ei Pimusta tainnut olla kovin mukava lahja. Ikäneito pääsi tutkimuspöydälle ja pisti kaikin voimin vastaan, kun lääkäri alkoi kuuntelemaan sydäntä ja vääntelemään jalkoja. Isäntä antoi hyvän vastuksen ja Pimu saatiin pysymään pöydällä. Voi, miten meidän vanha pelkääkään eläinlääkärikäyntejä... Ikävät muistot pentu- ja nuoruusajan käynneistä eivät taida unohtua Pimulilta koskaan.


Apua! Tämä on SE paikka.
 Päässä olevat syylät saavat olla elleivät ne kasva häiritsevän isoiksi. Silloin ne voidaan polttaa pois. Muutama rasvapatti Pimulilta löytyy mutta se on yleistä vanhoilla koirilla. Lääkäri totesi, että Pimulla on ikäisekseen koiraksi hyvin vähän rasvapaiseita. Pienen pieni näppylä sillä on myös lähellä yhtä nisää ja lääkäri sanoi sen olevan joko nisäkasvain tai jokin muu. Sekin voidaan poistaa, jos tarvetta tulee (eli se alkaa kasvamaan). Kaiken kaikkiaan pienen huollon Pimulle voisi tehdä, jossa syylät, hammaskivet sekä tuo pieni näppylä poistettaisiin. Kyynelkanavatkin voisi avata samalla kertaa. Alun perin ajatellut verikokeet jäivät myös tällä reissulla väliin, sillä en tajunnut ja tiennyt, että koiran tulee olla 10 tuntia syömättä ennen verikokeen ottamista. Tästä ei myöskään ollut lääkäriaikaa varattaessa mitään puhetta. Eli verikokeetkin voisi ottaa, ihan varmuuden vuoksi.

Pistimme siis isännän kanssa tuon Pimun huoltokäynnin harkintaan. Olen hiukan huolissani nisän vieressä olevasta näppylästä mutta se on hyvin pieni verrattuna siihen nisäkasvaimeen, joka Pimulta muutama vuosi sitten leikattiin. Kuitenkin näppy kuin näppy, se voi olla jopa pahanlaatuinen. En kuitenkaan haluaisi enää yhtään rauhoitus- tai nukutuskertaa Pimulille, sillä se on jo iäkäs. Lääkäri kyllä rauhoitteli mietteliästä emäntää ja kertoi, ettei ikä ole este ja hyväkuntoisen iäkkäämmän koiran nukuttamisessa ei ole sen isompia riskejä kuin nuorenkaan (riskejähän aina on, oli ikä mikä hyvänsä).

Kaiken kaikkiaan lääkärikäynnin anti oli se, että Pimu on hyväkuntoinen ja reipas koira vaikka ikävuosia on kertynyt. Suurempia kremppoja ei ole ja tuo mahdollinen huoltokäyntikään ei pidä sisällään mitään isoja operaatioita. Kaikkihan me vanhetaan ja ikää tulee. Se tuo myös yleensä tullessaan pieniä harmeja. Mutta olen levollisin mielin. Tästä on hyvä vilistää kohti kevättä!

2 kommenttia:

  1. Höh, kun pitääkin päivänsankarin joutua vuositarkastukseen ;) Onneksi kaikki oli noin hyvin ja tytöt saavat nauttia olostaan.

    VastaaPoista
  2. Kyllä emännän mieli keveni, ettei ikäneidolta löytynyt mitään suurempia vaivoja. Ikää kun Pimulla jo on ja väistämättä sitä aina välillä miettii, että onkohan sillä kremppoja, joista me ei tiedetä tuon taivaallista.

    Mukavia talvipäiviä, lumisia sellaisia!

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.