perjantai 4. toukokuuta 2012

Irrottelua ja hömpöttämistä

Tämän vuoden ensimmäinen mökkireissu on takana. Oli kivaa! Se oli tietysti tylsää, että järvessä oli heikko jää ja jouduimme pitämään mökin pihamaalla Typyä kiinni fleksissä. Riehupetteri kun oli kovasti vauhti päällä ja muutamaan otteeseen kävi testailemassa jään kestävyyttä. Ei kestänyt kovin hyvin. Mutta kuitenkin sen verran, että Typsy olisi pystynyt kipittämään sitä pitkin kauaksi mökin rannasta. Ja sitten olisi suurella todennäköisyydellä käynyt siten, että beagleneiti olisi humpsahtanut jäiden sekaan. Ääk! Sinne olisi jäänyt... kamalaa!

"Lähetäänkö me muka nyt jo kotiin?"
Sää suosi meitä mökkeilijöitä vaikka järvi olikin jäässä. Toki perinteiseen tapaan mökkitie ei ollut sula ja jouduimme viimeiset 700 metriä vetämään kassit ja nyssäkät pulkassa perille saakka. Isännän avustuksella lumet kuitenkin sulivat viikonlopun aikana ja kotimatkalle päästiinkin lähtemään autolla mökin pihasta. Koko meidän poppoo nautti siitä, kun pääsimme pitkän talven jälkeen taas mökkivanhuksen hellään huomaan. Saunoimme, grillasimme ja siivosimme. Emäntä tonki kukkapenkkejä ja isäntä ropasi agrikaattoria. Vappua juhlistettiin kuohujuomin ja serpentein. Ja tämä kevään valoisuus! Totesimme, että kevät on todella lystiä aikaa mökkeillä sillä päivänvaloa riittää iltamyöhään saakka.

Ja mitäpä meidän isokorvat puuhasivat? Pimu nuortui silmissä, kun se hoksasi minne perjantaina saavuttiin. Siinä vipatti kintut täyttä laukkaa, kun ikäneito kiersi mökin ympäristöä ja nuuhki jokaisen kolon ja kannon. Pimun mökkiohjelmaan kuului myös teerille räksyttäminen, auringossa makoilu, herkkujen kerjääminen (ja niiden saaminen) sekä mökkitiellä hömpöttäminen. Parasta Pimun mielestä taisi olla se, että se sai nukkua isännän ja emännän vieressä. Muutamana yönä Pimuli taisi kyllä kyllästyä Typyn yrityksiin valloittaa koko sänky ja siirtyi lattialle meidän vaatekassiin (!) nukkumaan.

Typy siis joutui olemaan nyörin päässä osan aikaa mutta kyllä pikkuakka pääsi myös irrottelemaan. Teimme mökkitiellä kävelylenkkejä ja niiltä lenkeiltä Typy katosi metsään ajamaan jänistä. Tai peuraa. Tai jotain muuta. Tai ei mitään. Joka tapauksessa Typsykkä teki emännästä loputtomilta tuntuvia katoamistemppuja välillä haukun kuuluessa selvästi ja välillä hyvinkin vaimeasti. Ja kun tarpeeksi oli juostu, palasi Typy takaisin mökin pihaan ja syöksyi heti ensimmäisenä rantaveteen uimaan! Sitten olikin toimittava salamannopeasti ja iskettävä Tyyperi remmiin kiinni vahinkojen välttämiseksi.

Seuraava mökkimatka häämöttää jo parin viikon päässä ja se sisältääkin vierailun myös Haukivuoren mökkimaisemiin. Ennen sitä juhlistamme tulevana viikonloppuna vielä kerran emännän synttäreitä, tällä kertaa sukulaisten kera. Koirimuksille tiedossa on paljon rapsutuksia ja herkkupaloja. Synttärisankarille taas muistutuksen jälleen kerran siitä, että jos meinaa syödä kakkua harvasa viikko, pitäisi myös kaiketi ryhtyä kuntoilemaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.