tiistai 16. huhtikuuta 2013

Makkarahuumaa ja juhlahumua

Kevään ekat leskenlehdet.
Teimme kevään ensimmäisen leskenlehtihavainnon viime viikon lopulla. Leskenlehtien ilmestyminen ojien ja peltojen reunoille on ainakin minulle varma merkki keväästä. Vihdoinkin talvi on selätetty ja edessä on lempivuodenaikani; kevät ja sitä seuraava kesä!

Kevääseen kuuluu myös grillauskauden avaus ja sen suoritimme viikonloppuna Keravalla. Kiitos talon isännälle, joka paistoi erittäin maukkaita makkaroita. Vuoden ensimmäiset grillimakkarat ovat niitä parhaita. Pimu ja Typy saivat tietysti omat makkaransa ja kyllä isokorvat olivat mielissään. Grillimakkara on ihan tosi hyvää, minunkin mielestä. Sen vuoksi söinkin itselleni makkara-ähkyn sillä ahneus iski. Tai pikemminkin makkarahuuma!

Mikäs tuolla rapisee..
Muuttolinnut ovat saapuneet ja
valloittaneet taas kotimetsän.
Pimulla on edelleen käynti hiukan jäykkää ja etujalkojen liikerata on vähän omituinen. Särkylääkettä emme ole ikäneidolle enää antaneet, koska en huomannut sillä olevan juurikaan mitään vaikutusta. Parantavaa sellaista siis. Tarkkailemme tilannetta ja mikäli jäykistely jatkuu, pitänee vanhaa käyttää taas tohtorin pakeilla.

Edessä oleva viikonloppu sisältää juhlahumua! Mittariini kertyy taas lisää ikävuosia ja juhlistan merkkipäivääni hiukan etukäteen ystäväjoukon kera. Tänäkin vuonna häädän isännän sekä karvakuonot illan ajaksi vieraisiin nurkkiin evakkoon. Jo vuosia jatkuneesta tyttöjen ilta-perinteestä pidetään kiinni ja vaikka koirimukset ovatkin tyttöjä, ikävänä ihmisenä en huoli nelijalkaisia kekkereihini. Typyä joutuisi vahtimaan koko illan, jotta se ei rohmuaisi (=varastaisi) juhlatarjoiluja. Pimu seuraisi minua taukoamatta ympäri huushollia ja kerjäisi sohvan vieressä "etkö aio antaa minulle mitään"-katse sen kauniissa silmissä. Siispä isäntä pitää huolen tyttösistä ja itse nautin vapaaillasta mukavassa seurassa herkuista ja kuohujuomasta nauttien. Olen sen mielestäni melko touhukkaan talven jälkeen ansainnut ja lupaan tuttuun tapaan säästää herkkuja myös isännälle ja kaverikaksikolle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.