tiistai 13. joulukuuta 2016

Biiglen kestävä matkalippu

Hippu on tuhonnut puolessa vuodessa emännän kaksi matkakorttia. Viime viikolla hyppäsin bussiin mukanani kortti, josta oli vain yksi kulma käsitelty. Linjurin lukulaite ei hyväksynyt järsittyä korttiani. Eikä minulla ollut senttiäkään käteistä rahaa kukkarossa. Mutta ystävällinen ja reipas kuski kehotti minua istumaan penkkiin. Kiitin iloisesti ja lupasin hankkia uuden kortin pikinmiten. Olipa hyvää asiakaspalvelua, sillä mikäs pakko minua olisi ollut ottaa ilmaiseksi kyytiin.

  
Hipun oma matkakortti.
Eilen kävin hankkimassa uuden matkakortin, taas. Keskustelin "matkatoimiston" virkailijan kanssa siitä, mitä tuhoa koiranpennut saattavat saada aikaan. Hipsukkahan ei toki kyllä ole enää pentu... ja omaa tyhmyyttäni olen jättänyt matkalippuni eteisen lipaston päälle. Hipsulle ei ole temppu eikä mikään kiivetä kyseisen kaapin päälle ja napata siitä mitä tahansa tuhottavaksi kelpaavaa. 

Kun olin saanut korttiasiani toimitettua, laittoi virkailija tiskiin vielä toisen matkakortin. Se oli kuulemma koiralleni, sen oma matkakortti. Voisin antaa tuon kortin Hipulle, jotta se jättäisi minun matkakorttini rauhaan. Kiitin hymyssä suin ja lupasin kertoa Hilpurille, että jatkossa se voisi järsiä omaa korttiaan. Rahaa en kortille kylläkään ladannut. Miten mukavaa asiakapalvelua sain osakseni taas kerran! Kotiin tultuani näytin Hipulle sen omaa lippua. Isäntä sanoi, ettei ole ehkä fiksu idea antaa Hipun oppia järsimään muovisia kortteja suuressakin määrin. Isäntä on niin viisas, oikeassahan hän on. Säästetään kortti muistona.

"Koska se isäntä tulee?"
Viikonloppuna pidimme hienosti huushollia pystyssä isännän reissutessa Savossa. Olenko jo tarpeeksi kehunut ja hehkuttanut nastakenkiäni... ne olivat viikonvaihteessakin taas arvossaan, kun ulkoilimme liukkailla teillä ja poluilla. Sunnuntai-iltana biigelit alkoivat odottelemaan isäntää kotiin. Ikävä oli jo kova. Ja voi sitä riemua, kun matkalainen palasi retkeltänsä. Taas oltiin kasassa, koko poppoo.

8 kommenttia:

  1. Juu, se on gaumeen ontto olo, ku lauma ei oo kasassa. Voi sua Hilpuri, sä oot hassutassutyttönen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilpuri on sankaritar ja seikkailijatar... aina keksii uutta ja uteliaasti tutustuu erilaisiin asioihin. Melkoinen veijari sii!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Párekin Palvelijatar13. joulukuuta 2016 klo 22.36

    Isäntä on kyllä ihan oikeassa tuossa korttiasiassa, mutta virkailijalta oli tosi herttainen ele antaa Hipulle oma kortti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuli iloinen mieli, kun virkailija niin hauskasti ilmoitti antavansa Hipulle oman matkalipun. Mutta joo, ei sitä voinut Hipulle antaa järsittäväksi. Se olisi vaan ruokkinut Hipsukan pahoja tapoja.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Sinä olet saanut tosi hyvää asiakaspalvelua, kun vertaa siihen, että täällä meilläpäin jätetään lapsetkin pysäkille, jos kortti ei toimi tai raha on hukkunut. Sitähän kuljettaja ei saa tehdä. Ja oma matkakortti on jo kyllä ihan jotain ihmeellistä. Mutta totta tuo isännän huomio, että kun saa yhden syötävän, ei osaa erotella niitä muitakaan. Sen vuoksi meillä ei ole annettu koiralle vanhoja kenkiä, lapasia tai sukkia leikittäväksi, kun on vaara, että menee ne uudetkin samaan touhuun.
    Meillä isäntä oli viikon metsällä pohjoisessa ja Eka odotti eteisessä joka ilta. Sydäntä raastoi toisen ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekään emme ole antaneet vanhoja kenkiä yms. koirien jyrsittäväksi. Ettei se lietsoisi enempää niiden huonoja tapoja. Muutamat kengät on nimittäin tässä vuosien varrella mennyt biiglejen suuhun.

      Ikävä on kurja juttu. Kun palaamme reissusta, yksin tai yhdessä tehdyltä, on koirien ilo aivan suunnaton. Voi havaita, että ne ovat ihan oikeasti ikävöineet meitä kaksijalkaisia. Ollaanhan me niiden perhe ja lauma.

      Isosti terkkuja ihanalle Ekalle meidän tytöiltä!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Jopa on viksu naenen ollunna ku on antanna Hippulillehhii oman kortin. Kaaniisti uateltu :) Vaekkee sitä ehken kyllä toellaankaa kannata tarjota Hippuliinille jos on vuarana että sejjäläkee männöö kaekki kortit.
    Kyllä seon parasta ku on koko laama kasassa:) Meellä seoroovaks jooluna ku nuor emäntä ja vävy tulloovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Hippu on sen verran käsitellyt emännän erilaisia kortteja (mm. ajokortti, pankkikortti, 2xatkakortti, bonuskortteja yms.), että soisin moisen jo loppuvan. Siksi en antanut sille sen omaa matkakorttia jäkerrettäväksi. Hippu on kyllä melkoinen vilpertti!

      Sinulla on sitten jouluna onnen ja ilon hetkiä tiedossa, kun nuori emäntä ja vävy saapuvat. Ihan mahtavaa!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.