keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Potilas kotiutunut ja toipumassa

Tänne kuuluu hyvää. Eilinen leikkaus oli nopeasti ohi ja tulimme Typyn kanssa puolen päivän maissa kotiin. Toki toipilas oli tuolloin vielä tokkurainen ja "humalassa". Askel oli hitaan rauhallinen ja hieman hoippuva. Mutta omin jaloin meidän urhea Typsykkä käveli autoon ja sieltä pois. Oma koti on aina paras paikka parantua.


Operaatio sujui suunnitelmien mukaan moitteettomasti. Haavoja on kaksi; sekä nisäkasvain että munasarjat poistettiin. Huomenna voimme ottaa haavojen päällä olevat sidokset pois. Tikkejä ei ole, sillä haavat on liimattu kiinni ja ihon sisällä olevat tikit ovat itsestäänsulavia. Vappuun saakka Typyn elo on rauhallisempaa. Lenkit ovat alkuun lyhyitä ja hyppelyä, loikkimista ja kiipeilyä on vältettävä. Katsotaan, miten paraneminen edistyy. Siitä ja Puulan jäätilanteesta riippuu, suuntaammeko vapuksi mökille.

Typsy on edelleen hyvin uupunut ja nukkunut paljon. Mutta isoja itkuja ei ole syntynyt, edes emännällä. Ruoka maistuu ja lääkkeet menevät sen mukana näppärästi suuhun. Hippu on antanut hienosti isosiskolleen tilaa toipua. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, kamut nukkuvat aika ajoin kylki kyljessä niiden omassa Teltassa. Typyn aloitteesta. Ja sehän sopii Hipille paremmin kuin hyvin.


7 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar19. huhtikuuta 2017 klo 15.09

    Onpa mukava kuulla, että siellä on toipuminen hyvässä vauhdissa! Voimahaleja ja pusuja kummallekin tytölle.

    VastaaPoista
  2. Hyvä homma että kaekki mänj ja on hyvästi :) Pikasta paranemista muiskujen kansa tiältä toevotellaan! <3

    VastaaPoista
  3. Mukavia uutisia :) Ensihoitoryhmä Partanen & Partanen 24/7 lähettää parantavia aaltoja.
    Sihteeri voi seurailla jäätilannetta. Nyt on ainakin vielä teräsjäätä noin 50 cm keskimäärin. Ja todella liukasta. Purojen suut ovat kuitenkin sulaneet.

    VastaaPoista
  4. Pikaista toipumista, Typsykkä! ❤ ❤

    VastaaPoista
  5. Pahin on ohi ja nyt Hippunen toipuu kesäkuntoon <3
    Iloista mökkikauden alkua, jos ei vappuna niin hyvin pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tarkoitin Typyä. Mikä ihme sanasokeus välillä iskee.

      Poista
  6. Kiitos teille kaikille terveisistänne, jotka olen välittänyt meidän toipilaalle. Typy on niistä hyvin iloinen.

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.